maanantai 15. maaliskuuta 2010

The stuff that dreams are made of

Mitä takapajuisempi yhteisö, sitä pidemmät juuret sillä yleensä menneisyyteen. Jääräpäinen muutosten vastustaminen ja haluttomuus ymmärtää maailmaa muuten kuin perinnesääntöjen ohjaamana tekee syrjäisistä menneisyyden saarekkeista paradoksaalisesti niin kiehtovia tutkimuskohteita modernisti suuntautuneille uteliaille.

Kielitieteessä tunnetaan yleisesti sääntö, jonka mukaan kielen vanhakantaisimmat (tai jos niin halutaan, ”alkuperäisemmät”) muodot säilyvät perifeerisillä alueilla; Suomessa hyvä esimerkki voisi olla esimerkiksi inarinsaame, joka on muodostanut oman periferiansa kaukaisessa hämärässä menneisyydessä, kun osa kantasaamen puhujista heitti hyvästit porotaloudelle ja jumitti Inarinjärven rannalle kalastuselinkeinon pariin. Toisen hyvän esimerkin muodostavat Pohjanmaan suomenruotsalaisten eri murrealueilla säilyneet keskiaikaisen tai jonkin hieman sitä nuoremman ruåtsin variantin jäänteet.

Historiassa periferioina voivat toimia myös ihmisryhmät tai yhteiskuntaluokat, jossain määrin jopa valtiot. Ei ole aivan harvinaista, että alaluokkien, esimerkiksi feodaalijärjestelmissä turpeeseen sidottujen maatyöläisten, parissa säilytetään hyvin vanhakantaisia ajatuksia maailmasta ja sen menosta – räikeimmilleen tilanne muuttuu silloin, kun hallitseva feodaaliluokka itsessään vastustaa modernisaatioita henkeen & vereen, ainakin niillä alueilla, jossa sillä on omaisuutta hävittävänään.

José Saramagon ensimmäinen suomennettu teos Baltasar ja Blimunda (alkuperäiseltä nimeltään O Memorial do Convento eli oikeastaan ”Luostarin tarina” tms.) on tämänkaltaisen kehityksen tuloksena syntyvään hämmentävään mielenmaisemaan sijoittuva historiallinen romaani. Kirjaa lukiessa on toistuvasti muistutettava itselleen, että siinä todellakin eletään 1700-luvun alkupuolta. Siirtomaavallan asemastaan pikku hiljaa syrjäytynyt ja kiihkokatolinen Portugali elää hallitsijoitaan myöten niin syvällä menneisyydessään, että omalla tavallaan teos on aivan loistava dokumentti ”pimeästä keskiajasta”.

Mutta eräs romaanin henkilöistä (jota pitkään pidin ihan tyhmyyttäni Saramagon hatusta heittämänä tyyppinä), brasilialaissyntyinen isä Bartolomeu, edustaa (teoksen nimettömän kertojan ohella) Portugalin aikakapseliin tunkeutuvaa meille huomattavasti tutumpaa ihmistyyppiä, ja nimenomaan tämä kohtaaminen kahden maailman välillä tekee tarinasta niin kiehtovan.

No, ainakin minulle. Olen nimittäin (kuulemma) hirveän lapsellinen, koska olen puhdasverinen lentokoneintoilija :) Isä Bartolomeu de Gusmão (1685-1724) on puolestaan ollut sekä kirjassa että todellisuudessa varhainen ilmailun uranuurtaja. ”Lentävänä isänä” tunnetun Bartolomeun pieni kuumailmapallo nousi ilmaan (ja törmäsi kattoon) hovin ja yleisön edessä Lissabonissa 8. elokuuta 1709 - 74 vuotta ennen Montgolfierin veljesten ilmapallokokeita. Tämän jälkeen netin ihmemaailmasta saatavat tiedot hajoavat niin moneksi legendaksi, että se on suorastaan... no, keskiaikaista.

[Totuus 1]

Ensinnäkin netistä löytyy IMHO melko huterasti ranskaksi käännetty latinankielinen asiakirja, jossa isä Bartolomeu anoo kuninkaalta apurahaa Passarola – nimisen ilma-aluksen rakentamiseen. Mukana on piirros aluksesta ja hyvin ylimalkaiset selostukset piirroksen yksityiskohdista. Tämän perusteella Passarola oli veneen näköinen rakennelma. Sen yläpuolelle oli pingotettu vaakasuora purje, johon veneen pohjalla sijaitsevasta miilusta kerääntyvä kuuma ilma antoi nostetta. Ohjausta varten Passarolassa oli pyrstö, ja siivet tasapainottamassa laivaa (????).

Mystisin yksityiskohta anomuksessa lienee jonkinlainen magneettihärpäke, jonka olisi tarkoitus antaa paatille liikevoimaa (anomuksessa väitetään, että Passarolan nopeus yltäisi 200 mailiin vuorokaudessa) – aluksen molempiin päihin sijoitetut magneetit vetäisivät nähtävästi toisiaan niin, että alus pysyisi liikkeessä.

Miten tämä jälkimmäinen kuulostaa jotenkin tutulta? Suunnilleen yhtä uskottava kuin meikäläisen väittäriapurahahakemus. Kuitenkin julkaisun pitäisi olla v. 1917 tehty facsimile Vatikaanin arkistossa säilyneestä anomuskirjeestä.

[Totuus 2]

Kaikkitietävä Wikipedia tietää tunnetusti isä Bartolomeusta kielestä riippuen ihan kaiken mahdollisen. Portugalinkielisessä versiossa todetaan, että koko suunnitelma on isä Bartolomeun oppilaan ja ystävän, tulevan Penaguion VIII kreivin & Abrantesin II markiisin Joaquim de Sá Almeidan piloillaan raapustelema. Nuorella markiisilla oli ainoana ulkopuolisena vapaa pääsy isä Bartolomeun verstaaseen. Uskollisena opettajalleen ja kyllästyneenä uteliaiden kyselyyn 14-vuotias Joaquim huitaisi hihastaan mielikuvituksellisen suunnitelman lentävästä purjeveneestä, jota 1700-luvulla kovassa huudossa olleet magneettivoimat muka liikuttaisivat.

Yhdessä isä Bartolomeun kanssa Joaquim ”vuoti vahingossa” paperit julkisuuteen, minkä jälkeen ne levisivät lukuisina kopioina ympäri Eurooppaa lentokoneenrakentajien hekotellessa kippurassa. Tässä tarinassa tosin on se ongelma, että sen kertoo meille ainoastaan italialainen runoilija Pier Jacopo Martello vuonna 1723 ilmestyneessä teoksessaan. Kyseessä ei toisin sanoen varsinaisesti ole mikään luotettavan mielikuvitukseton insinööri.

[Totuudet 3-6]

Portugali-wikin toisessa artikkelissa väitetään, että Passarola olisi kuitenkin lentänyt miehitettynä peräti kilometrin verran jo vuonna 1709, pian isä Bartolomeun ensimmäisen kokeen jälkeen. Espanjankielisessä vastineessa moisesta ei ole puhettakaan, mutta Passarolan hurjan designin kerrotaan pohjautuvan nimettömäksi jäävän kirjailijan kuulopuheiden perusteella kokoamaan tietoon. Englanninkielinen rinnakkaisartikkeli kertoo lyhyesti vain alkuperäisten suunnitelmien kadonneen.

Toinen englanninkielinen artikkeli puolestaan lainaa v. 1786 Timesiä, jossa isä Bartolomeun kerrotaan nousseen itse ilmaan kuumailmapallollaan joskus 1720-luvulla... ja linkittää Vatikaanin arkistosta kaivettuihin alkuperäisiin suunnitelmiin (ks. Totuus 1).

[Totuus 7 & continuatio ad infinitum...]

Pätevän oloinen fakta (josta kaikki lähteet ovat yhtä mieltä) näyttäisi kuitenkin olevan, että isä Bartolomeu tosiaan joutui ongelmiin Inkvisition kanssa palattuaan Hollantiin ja Ranskaan suuntautuneilta matkoiltaan vuosina 1713-16, ja kuolinvuonnaan hänen lopulta oli pakko paeta Inkvisition syytöksiä Espanjan Toledoon, jossa kuumesairaus pian vei miehen.

Syyte kait langetettiin varsinaisesti salajuutalaisuudesta, mutta saattaa olla, että isän lentokokeiluilla tosiaan oli vaikutusta asiaan, kuten Saramagokin ehdottaa. Baltasarin ja Blimundan kuvaama kaunis pako lentokoneella sen sijaan lienee turvallisesti tämän (mielestäni muuten suurimman elossa olevan nykykirjailijan) mielikuvitusta.


Näin ne parhaat tarinat syntyvät.

1 kommentti:

  1. Pieni vastaväite "[inarinsaame syntyi kun] osa kantasaamen puhujista heitti hyvästit porotaloudelle ja jumitti Inarinjärven rannalle kalastuselinkeinon pariin." ei pidä paikkaansa. Inarinsaamelaisten elämäntapa on se alkuperäinen. Suurporonhoito on kehittynyt vasta uuden ajan alussa eikä todellakaan ole mikään ikiaikainen elinkeino.

    Alkuperäiset saamelaiset elivät vähemmän liikkuvaa elämää ja kalastus oli heidän tärkein elinkeinonsa. Poroja oli vain vähän, lähinnä vetojuhtina tai metsästyksessä käytettävinä houkutuseläiminä.

    VastaaPoista